HYVÄ PAHA HYVINVOINTIKONE

Tiedättekö miltä hyvinvointikone näyttää?
Itselleni ja lukuisille muille kansanedustajaehdokkaille
näytettiin siitä havainnekuva vientiteollisuuden yritysten
järjestämässä tilaisuudessa tammikuussa. Kuvassa oli lentokone
ja tehdasmaiseen kaavioon ympättyjä, putkiin ja mittareihin
kytkettyjä rakennuksia sekä liikennettä, julkisia palveluita.
Vientiyritysten viesti oli selkeä: vientiteollisuus elättää Suomen ja
hyvinvointikone pysyy käynnissä ainoastaan talouskasvua
lisäämällä.

Ymmärrän kyllä vientiteollisuuden merkityksen Suomen
taloudelle ja työllisyydelle, mutta sitä on vaikeampi ymmärtää ja
varsinkin hyväksyä, että olemme onnistuneet rakentamaan
järjestelmän jossa hyvinvointi on erottamattomasti sidoksissa
jatkuvaan kasvuun ja kuluttamisen pakkoon. Jos et osta riittävästi
hyödykkeitä ja osallistu aktiivisesti ympäristön saastuttamiseen ja
luonnonvarojen riistoon kaatuu koko systeemi ja putoamme
köyhyyteen ja niukkuuteen.

KULUTUSKIIMAN SEURAUKSET

Mutta mitä tapahtuu jos jatkamme kulutuskiimaa ja loputonta
kilpailua? Vältämmekö globaalin köyhyyden ja niukkuuden?
Lisäämmekö ihmistenvälistä yhteisöllisyyttä ja empatiaa?
Tulemmeko talouskasvun myötä yhä vain onnellisemmiksi?
Voivatko lapsemme ja lastenlapsemme aina vain paremmin?
Ovatko he turvassa? Luoko talouskasvu aidosti uskoa tulevaan?
On selvää mitä talouskasvu aiheuttaa luonnolle ja eläimille
sekä ilmastolle, mutta luoko se nykyisellään lopulta lisää
hyvinvointia edes ihmisille?

Miten hyvinvointi määritellään?
Kiistatta siihen sisältyy toimivat peruspalvelut, asuminen ja
riittävä ravinto. Mutta tarkoittaako hyvinvointi maataloustuilla
halvaksi manipuloitua tehotuotettua lihaa, verovapauksilla ja –
helpotuksilla edullisiksi keinoteltuja lomalentoja ja ihmisoikeuksia
loukkaamalla tuotettua puoli-ilmaista pikamuotia? Mikä on
kuluttamisemme todellinen hinta, jos maksamme siitä niin
omalla kuin lastemmekin terveydellä ja syntymättömien
sukupolvien tulevaisuudella?

VIENNIN VINOUMA

Jos visioin mielessäni oman hyvinvointikoneeni ei se ole kone
alkuunkaan. Havainnekuvassa näkyisi tehdaskaavion sijaan
metsää ja merta, luononnvaraisia eläimiä sekä iloisia, yhdessä
toimivia ihmisiä. Olisi siellä toki myös rakennuksia ja raideliikennettä,
mutta on selvää että oma visioni poikkeaa merkittävästi vientiteollisuuden
visiosta. Jo sana ”vienti” on monin tavoin ongelmallinen, sillä
hyvinvoinnin tulisi löytyä läheltä eikä sen tulisi rakentua luontoa
kohtuuttomasti kuormittavan rahtiliikenteen varaan. Lentoliikenne
on ylivoimaisesti suurin ilmastonmuutosta aiheuttava
hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja ja noin 80 % valtamerialuksista
käyttää halpaa öljyä joka on likaisinta mahdollista polttoainetta.

Maailma on rakentunut monimutkaiseksi enkä väitä että ratkaisut
parempaan elämään ja tulevaisuuteen ovat yksinkertaisia. En
omaa syvää ymmärrystä maailmantaloudesta, mutta ymmärrän
paljonkin ihmisyydestä ja hyvinvoinnista. Lyhytnäköiset ratkaisut
eivät paranna elämänlaatuamme enää edes lyhyellä aikajänteellä.
Ilman syvää yhteyttä luontoon, eläimiin ja kanssaihmisiin ei voi olla
kokonaisvaltaista hyvinvointia, ei vaikka vienti vetäisi kotiin sadan
miljardin verokertymän. Se pulleaksi kasvanut verokarhu ei korvaa
luonnonvaraisia karhuja, ei susia eikä naaleja, tunturipöllöjä eikä
hömötiaisiakaan.

LUONNON OMAT LOBBARIT

Itse palvelen ensisijaisesti luontoa, en elinkeinoa. Omat lobbaajani
ovat puut ja metsän eläimet; ne Suomen luonnon 2700 uhanalaista
lajia jotka sinnittelevät sukupuuton partaalla. Jos me ne
menetämme, on menetys korvaamaton ja lopullinen.

Paljon on vielä tehtävissä, mutta maailmaa ei pelasteta
näennäistä hyvinvointia lisäämällä ja elintasomme aiheuttaman,
kaikkialle levinneen sairausepidemian oireita hoitamalla. Meidän
on käytävä kiinni juurisyihin, löydettävä itsemme ja oma
paikkamme osana ekosysteemiä. On ymmärrettävä mistä olemme
tulleet ja mihin olemme menossa. Nykyinen suunta on kohtalokas
ja sen päätepiste pelottavan lähellä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *